3.10.2011

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A kertoi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt 7.1.2002 - 31.12.2008 keskeytyksettä 11 peräkkäisessä määräaikaisessa työsuhteessa sairaanhoitopiirin kuntayhtymään.

A oli työskennellyt kuntayhtymän palveluksessa kolmessa lasten diabeteksen ennaltaehkäisytutkimuksessa tutkimushoitajana jo vuodesta 1998 lähtien ja keskeytyksittä 7.1.2002 lähtien. Tutkimustyö jatkui tulevaisuudessakin, koska lapsia seurattiin 15-vuotiaaksi asti. Tutkimuksilla oli useita rahoittajia, joten tutkimukset jatkuisivat, vaikka joku rahoittajista lopettaisi rahoituksen. TRIGR- ja TEDDY-tutkimusten lisäksi A oli ollut mukana suomalaisessa DIPP-tutkimuksessa. Projektien kesto ja luonne huomioon ottaen perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten solmimiselle ei ollut ollut.

A vaati, että käräjäoikeus vahvistaa hänen työsuhteensa kuntayhtymään olevan toistaiseksi voimassa oleva.

Vastaus

Kuntayhtymä kiisti kanteen. Tutkimustyö oli kuntayhtymän muusta toiminnasta ja budjetista erillinen hanke, joka toteutettiin projektirahoituksella. Projektin tähänastinen kesto ei sellaisenaan osoittanut, että projektia voitaisiin tulevaisuudessa jatkaa ennalta tiedossa olevan ajan. Tutkimushankkeista TRIGR-projektin rahoitti National Institute of Child Health and Development ja TEDDY-projektin National Institute of Diabetes, Digestive and Kidney Disease. Varsinaiset rahoituspäätökset tehtiin vuodeksi kerrallaan projektien budjetin ja projektien etenemistä kuvaavan raportin perusteella.

Kuntayhtymällä oli ollut ulkopuolisesta ja määräajoin päätettävästä projektirahoituksesta johtuva perusteltu syy kunkin määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen A:n kanssa.

Käräjäoikeuden tuomio 6.6.2008

Käräjäoikeus totesi, että DIPP-, TEDDY- ja TRIGR-tutkimushankkeissa työskenteli A:n lisäksi kuusi muuta tutkimushoitajaa ja että tutkimushoitajat olivat osallistuneet kaikkiin hankkeisiin, vaikka heidän palkkansa oli maksettu jonkin menossa olevan hankkeen määrärahoista. A:lla ei ollut ollut omaa yksilöityyn työtehtävään liittyvää projektia, jonka ajallinen kesto olisi ollut sidoksissa tiettyyn kalenteriaikaan tai tietyn työkokonaisuuden tekemiseen. A:n työsopimukset eivät olleet noudattaneet selkeästi projektien alkamis- ja päättymispäiviä. DIPP- ja TEDDY-tutkimukset jatkuivat tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin vuoteen 2023 ja TRIGR-tutkimus vuoteen 2016. Lisäksi työtehtävät olivat jatkuneet jo lähes kuuden vuoden ajan, joten kysymyksessä ei ollut ollut väliaikaiseksi tarkoitettu työ. Mikään esille tullut seikka ei viitannut siihen, että projektien toiminta tämänhetkisistä suunnitelmista poiketen päättyisi ennen aikaisesti.

Käräjäoikeus katsoi, että edellä kerrotuissa olosuhteissa pelkkä rahoituksen epävarmuus ei ollut työsopimuslaissa tarkoitettu peruste määräaikaisen työsopimuksen solmimiselle.

Käräjäoikeus vahvisti, että kuntayhtymällä ei ollut ollut perusteltua syytä solmia A:n kanssa toistuvasti peräkkäin työsopimuksia ja A:n työsopimusta oli 7.1.2002 alkaen pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Satu Saarensola.

Turun hovioikeuden tuomio 9.9.2009

Kuntayhtymä valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, ettei työsopimuslaissa eritellä perusteltuja syitä määräaikaisten työsopimusten solmimiseen, mutta sellaisia syitä on lueteltu lain esitöissä (HE 157/2000 vp). Sitä, että palkkausvarat eivät ole työnantajan määrättävissä, ei ole mainittu. Luettelo ei kuitenkaan ollut tyhjentävä. Esitöissä oli todettu, että määräaikaisten työsopimusten käyttö oli mahdollista, jos se oli työnantajan toiminnan ja teetettävien töiden kannalta perusteltua, eikä tarkoituksena ollut kiertää työsuhdeturvaa koskevia työsopimuslain pakottavia säännöksiä. Jos työnantajalla oli pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voitu pitää sallittuna. Ratkaisusta KKO 1993:70 ilmenevää oikeusohjetta ei voitu suoraan soveltaa nyt kysymyksessä olevaan tapaukseen, sillä ratkaisussa työsopimusten kestoaikoja ei ollut sidottu tiettyihin hankkeisiin eikä niitä varten saatuihin määrärahoihin.

Vaikka niiden tutkimushankkeiden, joissa A toimi tutkimushoitajana, päättymistä ennen tavoiteaikaa voitiin esitetyn selvityksen perusteella pitää epätodennäköisenä, eikä tutkimushankkeisiin liittyvää kuntayhtymän työvoiman tarvetta sen vuoksi voitu pitää tilapäisenä, A:n työtehtävien jatkuminen oli tosiasiassa täysin riippuvainen siitä, myönnettiinkö tutkimushankkeille vuosittainen rahoitus. Koska kuntayhtymällä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa tutkimushankkeiden rahoitukseen, eikä A ollut edes väittänyt, että kuntayhtymällä olisi mahdollisuus tarjota hänelle muuta työtä tutkimushankkeiden keskeytyessä tai päättyessä, kuntayhtymällä oli ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy solmia A:n kanssa määräaikaisia työsopimuksia.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula, Elise Suvanto ja Kari Hirvonen. Esittelijä Liisa Hirvonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on 7.1.2002 ja 31.12.2008 välisenä aikana työskennellyt keskeytyksettä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa yhteensä 11 määräaikaisessa työsopimuksessa. A on tuona aikana toiminut tutkimushoitajana DIPP-, TRIGR- ja TEDDY-nimisissä tutkimushankkeissa, joissa on tutkittu nuoruusiän diabetesta. DIPP-tutkimus on alkanut vuonna 1997, TRIGR-tutkimus vuonna 2002 ja TEDDY-tutkimus vuonna 2004. Tutkimushankkeet on rahoitettu ulkopuolisella rahoituksella, osin kotimaisella ja osin ulkomaisella. Ulkomainen rahoitus perustuu viiden vuoden välein tapahtuvaan kilpailuttamiseen ja lisäksi vuosittainen rahoitus myönnetään, jos tutkimuksen seuranta osoittaa työn hyväksyttävää suorittamista.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko työn projektiluonteisuus ja sen ulkopuolinen rahoitus ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy solmia A:n kanssa toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia vai onko A:n työsopimusta pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Sovellettava säännös ja sitä koskevaa oikeuskäytäntöä

3. Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.

4. Säännös osoittaa, että työsopimus on pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa oleva ja se voi vain poikkeuksellisesti olla määräaikainen. Määräaikaisuuteen on oltava silloin perusteltu syy. Sitä, milloin määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen on tällainen syy, ei ole laissa tarkemmin määritelty. Lainkohdan esitöiden mukaan (HE 157/2000 vp s. 60) määräaikainen työsopimus voidaan tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy tai muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste sitä edellyttäisi.

5. Hallituksen esityksessä todetaan lisäksi (s. 60 - 61), että jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi. Määräaikaisten sopimusten käyttöä ei esityksen mukaan kuitenkaan rajoitettaisi silloin, kun siihen on laissa tarkoitettu peruste. Toistuvien määräaikaisten sopimusten edellytyksenä olisi toisaalta se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy ja toisaalta se, että työnantaja ei pyri toisiaan seuraavilla määräaikaisilla työsopimuksilla kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin liittyvää työntekijän suojaa. Lisäksi on todettu, ettei jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöön samoissa töissä olisi perusteltua syytä, jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi.

6. Työvoiman palkkaamiseen käytettävissä olevan rahoituksen epävarmuus voi joissakin tapauksissa olla sellainen suoritettavaan työhön liittyvä peruste, joka voi oikeuttaa määräaikaisten työsopimusten käyttämiseen, vaikka työlle itselleen olisi nähtävissä pysyvä tarve (ks. KKO 2010:11). Pelkästään rahoituksen epävarmuus ei kuitenkaan aina oikeuta työn teettämiseen määräaikaisissa työsuhteissa. Esimerkiksi julkisen työnantajan talousarvion vahvistamista vuosittain ei ole pidetty perusteena määräaikaisten työsuhteitten käyttämiselle, vaikka työn rahoitus varmistuikin vasta talousarvion päättämisen jälkeen (ks. KKO 1993:70).

Johtopäätökset

7. Määräaikaisen työsopimuksen käyttäminen on edellä kerrotulla tavalla hyväksyttävää, jos siihen on perusteltu syy, mikä nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa voi johtua työn luonteesta tai muusta suoritettavaan työhön liittyvästä perusteesta. Tällainen syy voi olla työn sellainen projektiluonteisuus, jonka johdosta työn tiedetään valmistuvan kohtuullisen lyhyen, arvioitavissa olevan ajan kuluessa. Myös työvoiman tarpeen lakkaaminen, jos työn edellytyksenä oleva ulkopuolinen rahoitus loppuu, voi oikeuttaa työn teettämiseen määräaikaisia työsopimuksia käyttäen. Määräaikaisten työsopimusten käyttämisellä ei kuitenkaan saa kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissäännöksiä. Määräaikaisten työsopimusten tekemiseen ei lähtökohtaisesti ole perusteltua syytä, jos työvoiman tarve on pysyvä. Säännöstä tulkittaessa on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, kohdistuuko työvoiman tarpeen pysyvyyteen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa.

8. Tässä tapauksessa A on keskeytyksettä työskennellyt edellä selostettuihin tutkimushankkeisiin liittyen määräaikaisissa työsuhteissa kuntayhtymään lähes vuoden 2002 alusta alkaen ainakin vuoden 2008 loppuun eli jo noin seitsemän vuoden ajan. Hänen työnsä on osa tutkimustyötä, joka edellyttää tutkimukseen otettavien lasten pitkäaikaista seurantaa. Selvitysten mukaan uusien lasten ottamista tutkimuksen piiriin on jatkettu nyt tarkasteltavana olevien työsuhteiden päättymisen jälkeenkin. Tutkimusten suunnitelman mukainen päättymisaika on TRIGR-tutkimuksessa vuosi 2016 sekä TEDDY- ja DIPP-tutkimuksissa vuosi 2023. Työtä ei siten ole tarkoitettu väliaikaiseksi eikä työvoiman tarvetta voida pitää tilapäisenä.

9. Kerrotunkaltaisessa tutkimustyössä, jossa tutkimuksen suunniteltu kestoaika voi olla jopa selvästi yli 20 vuotta ja jossa tutkimuksen suunnitelman mukainen päättyminen on etukäteen nähtävissä, toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen irtisanomisajasta aiheutuisi työnantajalle olennaisesti samanlainen taloudellinen riski kuin yleensäkin. Työvoiman tarpeen jatkumista koskevaan, tällaisissa tapauksissa vähäiseen epävarmuuteen ei siten voida arvioida liittyvän työnantajan tavanomaisesta vastuusta poikkeavia uhkia. Korkein oikeus katsoo nyt kysymyksessä olevien tutkimusten edellyttävän niin pitkäaikaista tutkimustyötä, että vaikka tutkimus valmistuisi suunnitelmien mukaisesti, tutkimuksen projektiluonteisuus ei sellaisenaan osoita, ettei tarvetta tutkimusapulaisten työhön olisi työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momenttia sovellettaessa pidettävä pysyvänä.

10. Tämän jälkeen on ratkaistava, onko työvoiman tarpeen pysyvyyttä arvioitaessa kuitenkin päädyttävä toiseen lopputulokseen sen johdosta, että tutkimuksen rahoitus perustuu vuosittain eri lähteistä saataviin suorituksiin.

11. Asiassa ei ole riitautettu sitä, että A:n työtehtävät perustuvat kysymyksessä oleviin projekteihin ja että projektirahoituksen päättyessä myös hänen työtehtävänsä todennäköisesti loppuisivat. Projektien rahoitus tulee useasta eri lähteestä siten, että ratkaiseva osuus tulee ulkomaisista säätiöistä ja pieni osa sosiaali- ja terveysministeriöstä. Kuntayhtymä ei itsenäisesti vastaa tutkimustyöstä, vaan sen tiedekeskus huolehtii tutkimusrahoituksen ja tarvittavan henkilöstön hallinnosta korvausta vastaan.

12. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan tutkimustyön tarpeen pysyvyyteen vaikuttavat niin vuosittaiset kuin pitempiaikaisetkin rahoituspäätökset. Mahdollisuus rahoituksen keskeytymiseen on todellinen. Kysymyksessä olevien tutkimusten vaatima pitkäjänteisyys ja laajuus sekä tutkimuksiin jo käytettyjen kustannusten määrä sekä rahoituksen perustuminen tämänkaltaisten tutkimusten rahoittamista harjoittaviin säätiöihin viittaavat kuitenkin vahvasti siihen, että rahoituksen päättymisen mahdollisuus ei ole olennaisesti suurempi uhka työvoiman tarpeen jatkumisen kannalta kuin uhka, joka aiheutuu esimerkiksi nopeista suhdanteiden muutoksista muunlaisen työn kysynnässä. Sinänsä jo se, että A:n kanssa on lähes seitsemän vuoden aikana solmittu yli kymmenen määräaikaista työsopimusta, viittaa siihen, että hänen työnsä tarve on työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla pysyvää.

13. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa tapauksessa tutkimusapulaisten työn tarvetta on perusteltua pitää työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin soveltamisen kannalta pysyvänä. Kuntayhtymällä ei siten ole ollut laissa tarkoitettua perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten tekemiseen 7.1.2002 lukien, vaan A:n työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Ari Kantor. Esittelijä Kati Lavi-Waltari.